Auroom-sauna – kaikista kaunein paikka uudestisyntymiselle

23.03.2022

Thermoryn tytäryhtiön Auroomin valmistamat saunat huokuvat pohjoista minimalismia ja eleganssia. Nopeasti kasvanut kysyntä todistaa, että Auroom-saunat ovat voittaneet ihmisten sydämet puolelleen kauneudellaan, mukavuudellaan ja käytännöllisyydellään. Menestyksessä myös myyntitiimillä on tärkeä rooli. Kuten Auroom-saunatkin, jokainen tiimin jäsen on omalla tavallaan ainutlaatuinen. 

Thermoryn valmissaunayksikkö Auroom eriytyi omaksi yhtiökseen 1.4. ja jatkaa toimintaansa nimellä Auroom OÜ. Auroomin myynti- ja markkinointijohtajan Andres Kangurin mukaan muutoksen pääsyinä olivat halu keskittyä Auroom-valmissaunojen kehittämiseen sekä tuotantokapasiteetin ja myynnin huomattava kasvattaminen. “Näin Auroom-brändi pääsee erottumaan entistäkin selvemmin, ja voimme tarjota yhä parempia hyvinvointikokemuksia yhteistyössä nykyisten ja tulevien kumppaneidemme kanssa”, Andres kertoo. “Tuotantomme on jo lähes kaksinkertaistunut vuoden takaisesta, mutta kysyntä on kasvanut sitäkin nopeammin.”
Andresin mukaan saunojen kohdalla tunteilla on iso merkitys. Sauna ei ole ihmiselle välttämättömyys, mutta se on tapa tehdä elämisestä ja elämänlaadusta entistä parempaa. “Kauniilla ja ylellisilläkin saunoilla me tarjoamme ihmisille hyvää oloa. Asiakkaat saavat meiltä todella korkealaatuisen saunan, jotka ovat markkinoilla arvostettuja ja kysyttyjä, ja joissa laadukas virolainen puutyötaito ja esteettinen suunnittelu yhdistyvät upealla tavalla.”

Andres Kangur Kuva: Magnus Heinmets

Saunamyynti kukoistaa

Vaikeista globaaleista talousnäkymistä huolimatta saunamyynti kukoistaa. Sulkujen ja rajoitusten vuoksi kotona on vietetty enemmän aikaa. Ihmiset haluavat tehdä kodeistaan mukavampia ja luoda sinne puitteita turvalliselle ja viihtyisälle vapaa-ajanvietolle. Auroomilla tämä on näkynyt myyntitiimin kiireenä tilausmäärien rikkoessa jatkuvasti uusia ennätyksiä. Kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhtiön liikevaihto lähes tuplaantui.
Tästä on kiittäminen myös Auroomin monitaitoista ja monipuolista myyntitiimiä. Tiimin neljästä jäsenestä yksi, chileläinen Henton Figueroa, on asunut Virossa yli 20 vuotta. Hän on Chilen kunniakonsuli Virossa ja voittanut myös vuoden opettaja -palkinnon. Samalla hän on jo pitkään kerännyt kannuksia valmissaunamarkkinoilla, joiden ei lähtökohtaisesti olettaisi olevan keskiverto eteläamerikkalaisen sydäntä lähellä. “Kävin ensimmäistä kertaa saunassa vuonna 2004 ja oli vähällä, etten päätynyt ambulanssilla sairaalaan”, Henton muistelee. “Tuttavani neuvoi minua menemään 110 asteiseen saunaan, juomaan sen päälle kylmän oluen ja hyppäämään sitten kylmään veteen. Tätä piti toistaa monta kertaa. Lopulta elimistöni oli vähällä mennä sokkiin.”

Onneksi mitään pahaa ei lopulta tapahtunut, ja nykyään Henton saunoo kolmesti viikossa. Hänellä on kotona oma sauna, totta kai. Hentonin mukaan saunakulttuuri on kansainvälistynyt nopeasti, eikä se ole enää pelkkä Pohjolan kansojen harrastama omituisuus. “Tuotteitamme viedään esimerkiksi Kaliforniaan, Marokkoon ja Taiwaniin”, hän luettelee esimerkkeinä lämpimämmistä vientikohteista. “Toimitimme juuri varsin majesteetillisen setripuusaunan eräälle italialaissaarelle Afrikan rannikon tuntumaan. Yksi seinistä oli peitetty suolakivellä.”

Henton Figueroa. Kuva: Johan-Paul Hion

Sauna kulttuurihankkeena

Triin Kuuse aloitti saunojen myynnin kaksi vuotta sitten työskenneltyään sitä ennen opetusalalla. “Halusin kokeilla jotakin uutta ja sain kiinnostavan tarjouksen työskennellä saunamateriaalien parissa. Niin minä päädyin tänne”, Triin selittää. Hän oli valmistunut Hampurin yliopistosta ja työskennellyt Goethe-Institutin palveluksessa vastuualueenaan Saksan kielen ja kulttuurin edistäminen ja kulttuuriset kontaktit Eurooppaan. “Kaikesta tästä on hyötyä nykyisessä työssäni, koska eri kulttuurien ominaispiirteet ovat minulle tuttuja. Erilaisten asiakkaiden kanssa toimittaessa jokainen sauna on jo itsessään pieni kulttuurihanke”, Triin kuvailee. “Siitä, että osaa toimia erilaisten ihmisten kanssa ja ymmärtää heidän eroavaisuuksiaan, on ehdottomasti hyötyä. Kuten tietysti myös siitä, että osaa puhua sujuvaa saksaa.”

Rakkaus saksan kieleen toi Auroomille myös toisen myyntitiimiläisen, saksalaista filologiaa opiskelleen Raili Mandren. Hän halusi käyttää saksaa työssään. Toive on toteutunut. Raili on ollut Auroomilla nyt kolme vuotta ja käyttää saksaa paljon. “Aloittaessani en tiennyt, että saunoja ostetaan niin paljon myös muualla Euroopassa”, hän sanoo. “Työ täällä on ollut hyvin jännittävää. Auroom on yhä suhteellisen nuori yritys ja on ollut kiinnostavaa seurata sen kehitystä.”

Auroom tarjoaa mittatilaustuotteita

Hentonin mukaan lähes kaikissa viiden tähden hotelleissa, kuntokeskuksissa ja kylpylöissä on nykyään kunnon sauna riippumatta siitä, sijaitsevatko ne pohjoisella vai eteläisellä pallonpuoliskolla. Saksa, Sveitsi ja Itävalta ovat jo nyt Auroomin päämarkkina-alueita, ja myös Yhdysvalloissa, Ranskassa ja Italiassa myyntiluvut kasvavat nopeasti. Auroomin korkealaatuiset kiukaat ovat virolaisten Huumin ja Saunumin käsialaa.

Triin uskoo, että koronarajoitusten aikana saunasta on tullut ihmisille entistä tärkeämpi paikka. “Ennen ihmiset kävivät saunassa hotellilomillaan tai kuntokeskuksissa, mutta nyt yhä useampi haaveilee ikiomasta saunasta”, hän sanoo. “Näinä aikoina vahva argumentti saunomisen puolesta on myös se, että se vahvistaa ihmisen immuniteettia.”

Yhä useammat haluavat itselleen räätälöidyn ratkaisun, ja sellaisten tarjoaminen on yksi Auroomin suurimmista vahvuuksista. “Virolaiset kirvesmiehet ja puutyöntekijät ovat hyvin taitavia, ja insinöörit ja suunnittelijat loistavia. Joustavuutemme ja kykymme tarjota mittatilaustyönä toteutettuja ratkaisuja ovat korkealla tasolla”, Henton sanoo. “Jos asiakas haluaa muuttaa ikkunan tai oven paikkaa, tai tehdä tuotteeseen jonkin muun muutoksen, se onnistuu aina. Itse asiassa noin yhdeksää tuotetta kymmenestä muutetaan jollakin tavalla asiakkaan toivomuksesta.” Ja muuten, asiakkaissa on myös useita maidensa presidenttejä ja pääministereitä, mutta heidän henkilöllisyyttään emme tietenkään paljasta.

Esimerkkinä yksilöllisestä ratkaisusta Triin mainitsee ulkosaunan, joka koottiin ja nostettiin sitten nosturilla paikoilleen Sveitsin Alpeilla. Ja onpa sauna nostettu myös kyproslaisen kerrostalon katolle. “Rakennuksen 11. kerroksessa sijaitseva tumma lämpöleppäsauna on kerrassaan huikea! Kuvista päätellen näköala on uskomaton – meri ja horisontissa siintävät kaupungin valot.”

Triin Kuuse. Kuva: Johan-Paul Hion


Auroom-saunojen markkinointi keskittyy suurelta osin vientiin. Raili Maidre kertoo, että siinä missä pohjoismaalaiset ja virolaiset rakentavat useimmiten itse omat saunansa, muualla Euroopassa valmissaunat ovat kovassa huudossa. “Pandemian aikana näyttää siltä, että ihmiset haluavat kotiinsa oman pienen kylpylän”, Raili sanoo.
Auroomilla tämä on pidentänyt toimitusaikoja, vaikka väkeä on palkattu lisää ja ihmiset uurastavat hiki hatussa. “Iso kiitos tuotannon väelle, joka paiskoo töitä, jotta kaikki tilaukset saadaan valmiiksi”, Raili sanoo.

Puu erottaa kilpailijoista

Triin Kuusen mukaan hänen on vaikea kuvitella elämää ilman saunaa. “Itselläni on koivulla lämpiävä puusauna. Pyrin saunomaan vähintään kerran viikossa ja vanhempieni luona pääsen myös saunasta uimaan”, hän selittää. “Olen saunafani ja niinhän sitä sanotaan, että sitä mitä itse rakastaa, on helppo myydä. Säännöllinen saunominen on minulle hyvin tärkeää ja rentouttavaa. Saunan jälkeen tunnen itseni aivan uudeksi ihmiseksi.” Sama ajatus toistuu myös Auroomin iskulauseessa: “Enter the world of rebirth!”

Raili Mandre uskoo, että kiireestä huolimatta Auroomin kasvu jatkuu. “Ihmiset haluavat panostaa koteihinsa ja arvostavat mukavaa ja miellyttävää kotoilua enemmän kuin ennen”, Raili sanoo.

Raili Mandre. Kuva: Johan-Paul Hion


Entisaikaan sauna oli paikka, missä Pohjolan ihmiset kirjaimellisesti syntyivät. Nyt siitä on tullut paikka, jossa rentoudutaan, meditoidaan ja synnytään ikään kuin uudelleen. On mahdollista, että Auroom-sauna on kaunein paikka maailmassa tällaisen uudestisyntymisen kokemiseen.